Uusi mela ... melkein

Minulla on ollut sama mela käytössä koko melontaharrastuksen ajan. TNP Wolverine, normaalivarrella, eli vajaan satasen hankinta. Se tuli ekan oman paatin mukana. Se on semmoinen noin kilon painoinen, kestää mitä vaan ja siinä on "ominaisuuksia". Ei säädy lavat, eikä pituus, mutta laittaa kyllä vastaan kun sen nostaa vedon lopussa vedestä. Se kai tykkää olla siellä.

Seuraava mela olikin sitten kunnon rolls-royce. Epicin kuppimela, jolla vanhakin pääsi lujaa. Oikeasti aika mielenkiintoista, kun mela kertoo koska veto menee pieleen. Alkoi kavitoimaan heti, jos jotain oli pielessä. Pakotti keskittymään ja tekemään asioita oikein. Olin erittäin tyytyväinen, ja sitten kokeilin alatukikäännöstä. Melkein menin nurin ja toinen/kolmas yritys onnistunut yhtään sen paremmin. Sivuttaissiirtymä = sama juttu, ja kaikenkaikkiaan vain eteenpäinmelonta onnistui. Seuran kilpameloja osasi kertoa, että kyllä kuppimelalla voi tehdä temppuja, mutta se tekniikka on eri, kuin normimelalla. No juu ei, elämä on liian lyhyt jne. Epic lähti kiertoon ja Wolverine palasi työkaluksi.

Viime vuonna minulla oli tarkoitus ostaa uusi mela. Joku Braca varmaankin, niitä on seurassa paljon ja olen sellaista kokeillut ja hyväksi havainnut. Mutta sitten me käytiin Antin kanssa maaliskuussa retkellä Ristisaaressa. Toinen kerta kyseisessä paikassa, ja toinen kerta, kun paatti hajosi. Ei yhtä pahasti kuin vuotta aikaisemmin, mutta sama vika yhtäkaikki. Ei enää riittänyt luotto vanhaan malliin, vaan välirahaa tiskiin ja lasikuituinen menopeli alle. Oli ollut tarkoitus ostaa se kyseinen kajakki itselle 50v lahjaksi (sitten joskus), mutta käyhän se näinkin. Sinne meni melarahat sille kaudelle.

Uusi kausi, uudet kujeet. Katselen kuivapukua, ja mietin, että kai se vielä pari kautta kestää, kunhan vaihdan ranteisiin uudet mansetit. Jos vaikka nyt päivittäisin vihdoinkin sen melan. No, kalustoon tuli kuin tulikin päivitys. Saanko esitellä:

Kokatak Hydrus 3L Swift Entry 

Nyt pääsi käymään niin, että olin huolimaton, ja onnistuin kuivapukua riisuessa repäisemään kaulamansetin rikki. Sillai kunnolla, niinkuin tosi kunnolla. Peruskurssi tulossa, vetovastuu, ja puku rikki. Ennenkin on kaulamansetteja vaihdettu, mutta nyt loppuu aika. Nopeita päätöksiä ja vaihtoehdot oli aika vähissä. Olisin ottanut uudeksikin puvuksi Ursuitin, mutta niitäpä ei minun koossa löytynyt hyllystä, ja toimitusaika pari kuukautta. Tätä löytyi, joten valinta oli helppo.

Vanha puku, Ursuit Goretex, roikkuu autotallissa ja odottaa remppaa. Se jää kakkospuvuksi, joka varmaan kaivetaan esiin kun on tiedossa esim. reskutusreenejä. Sen paksu kangas tuntuu kestävän melkein mitä vaan.

Wolverinen kanssa on menty yhtä matkaa jo yli 4000km ja näyttää siltä, että se matka jatkuu vielä ainakin kauden 2017 :-)

Reskutuksia

Aurinko paahtaa viimeinkin ja lähestyvien peruskurssien takia me ollaan sovittu, että pidetään ohjaajien kesken reskutustreenit. Velvollisuudentunto voittaa, hiljennän sisäisen jupinani, ja päätän osallistua niihin. Siitäkin huolimatta, että meri kimaltelee ja huhuilee nimeäni, niin reskutellaan nyt sitten. Ehkä heitän sitten niiden jälkeen vielä pienen lenkin itsekseni.

Odotin siis normireskutustreenejä, eli heel-hookin treenausta, ja ehkä lisäksi paria muuta tapaa noukkia kaveri vedestä, mutta tulikin jotain ihan muuta. Antti oli käynyt Nil-tapaamisessa, ja oppinut uusia temppuja meidän pään menoksi.

Sovimme, että kukin on vuorollaan ohjaaja ja jos jotain sattuu, toimii kuten ohjaajan siinä kohtaa kuuluu toimia. Lähdimme melomaan pientä lenkkiä ja sitten alkoikin tapahtua. Ensimmäinen kaatuminen (Antti), oli tosiasia jo muutaman sadan metrin jälkeen. Eikun reskuttamaan, mitä nyt yksi kurssilainen siinä tohinassa lähti "karkuteille". Samalla myös huomataan, että yhdellä melojalla ei ole kelluntaliivejä päällä. Kun se tilanne saatiin hoidettua, ja karkulainen kiinni, allekirjoittanut joutui onnettomuuteen. Jostain sain haavan käteeni, ajauduin kaislikkoon ja melkein kaaduin, kun alkoi heikottamaan. Ensiapulaukkua ei kenelläkään muuten ollut mukana, hupsista. Olihan se aikamoista touhua. Lopulta minut hinattiin lähirantaan, Antin ollessa tukena, etten kaatuisi. Se kaatuminen tuli minun kohdalle vasta myöhemmin. Taisin uida kaikkiaan kolme kertaa ja kaatumisien lisäksi osallistujille tuli pahoinvointia, oli kännimeloja ja hysteerinen(?) nainen, joka kaatui ja kaatoi kaikki apuun tulleet.

Lyhyesti sanottuna, oli opettavaista ja samalla tosi lystiä. Kävimme aina tilanteen jälkeen päin lyhyesti läpi miten meni, ja olisiko parannettavaa jne. Välillä meni ihan kohtuullisesti ja välillä löytyi enemmänkin parannettavaa. Yhdessä kohtaa rannalta katseltiin meidän touhuja siihen malliin, että jouduimme vakuuttelemaan sinne, että ei mitään hätää, olemme harjoittemassa.

Olipa hyvä juttu, että en livahtanut itsekseni kiertämään sitä Mussaloa. Kyllä olisi harmittanut, jos tämä olisi jäänyt väliin. Suuret kiitokset Antille, ja tietysti kaikille muillekin tähän pieneen harjoitukseen osallistuneille.

Antti kaatui, Taru reskuttaa ja kuvan ulkopuolella Heidi on lähtenyt karkumatkalle.

Antti tukee minua ja Taru hinaa rantaa kohden.

Eipä Pekka arvaakaan, että kohta tapahtuu yhtä sun toista. Tai no, kyllä tässä vaiheessa juoni oli jo selvillä :-)

Mitä ihmettä nyt on tapahtunut? Minun kajakki on tuossa yksikseen ilman melojaa, ja minulla on alla ihan outo paatti. Semmoinen mihin juuri ja juuri mahduin ja jalkatuet ovat noin 10cm liian edessä. Jalat mahtuivat jotenkin jalkatukien taakse, mutta ei niitä pahemmin liikuteltu ja tukea ei ollut.

Tuulta päin - Mussalon kierto

Aika harvakseltaan tulee näköjään tehtyä päivityksiä tänne, mutta koetan piristyä. Olette varmaan huomanneet, että kevät vuosimallia 2017 on kohtuullisen pers... surkea. Aurinko kyllä ajoittain paistaa, mutta ei juurikaan lämmitä. Omien kiireiden takia melonnat ovat jääneet aika vähiin, eikä tuo sää tosiaankaan auta asian kanssa. Laituri sentään molskahti veteen tuossa jokin aika sitten. Kunhan kelit ja vesi nyt lämpeisivät sen verran, että voisi siirtää kuivapuvun sivuun ja huoltaa sen. Uudet rannemansetit tuli jo hankittua, nyt ne pitäisi vielä vaihtaa.

Tänään heräsin jostain syystä aikaisin ja ihmeellisen virkeänä, vaikka olikin vapaapäivä. Mitähän sitä keksisi? No höh, melomaan tietenkin. Jos vaikka kuittaisi Mussalon, se olisi justiinsa sopivan pitkä lenkki LA aamuun. Eikun rantaan ja paatti veteen. Kasilta olin jo vesillä, ja päätin mennä myötäpäivään. Näin se tylsä Keisarinsataman osuus tulisi hoidettua heti alkumatkasta pois. Tämä tosin tarkoitti sitä, että Äyspäällä odottaisi vastatuuli.

Aurinko paistoi, linnut touhusivat omiaan ja tuuli puhalsi iloisesti. Sataman kiertämisen jälkeen Äyspäällä odotti pieni kuntosali, mutta selvisin siitä suhteellisen pienellä ponnistelulla. Hieman on tekniikka vielä hakusessa. Paketti hajoaa napakassa vastatuulessa, varsinkin jos se ei tule ihan suoraan vaan hieman sivusta, "kello kahdesta". Kyllä tämä tästä vielä sutviutuu. Tätä kirjoittaessa naama hehkuu siihen malliin, että se taisi palaa. Jo toisen kerran tämän kauden aikana.

Norssalmen silta on rempassa

Laivoja on aina kiva pongailla

Satamaa vähän toisesta vinkkelistä