keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Välimeren kalustoa

Viikko etelässä ei riitä siihen, että ehtisi vesille. Ainakaan jos pamauttaa päälle +35 helteen niin, että jo käden nostaminenkin (tuopin) saa hikipisarat lentämään. Ei vaan ihminen jaksa/pysty/kykene kaikkeen.

Kaikenlaista menopeliä olisi ollut tarjolla, mutta ei semmoista brittimallista kajakkia. Puolisen kilsaa hotellilta "vasemmalle" oli SUP lautojen vuokraaja. En jaksanut laahustaa edes sinne saakka, että olisin tsekannut kaluston laadun ja hinnan. Veikkaan, että hintojen puolesta olisi menty samoissa tarjolla olleiden kajakkien kanssa, eli 20€/h.

Meidän hotellista kolmisen kilometriä "oikealle", olisi ollut tarjolla yhden istuttavia Sit-On-Top tyyppisiä kajakkeja, ihan siistejä ja asiallisen tuntuisia pelejä. Kuvat tosin unohtuivat ottaa, koska oikeasti luulin palaavani sinne, ja kun mentiin ohitse firma oli jo kiinni. Sitten iski se helle, joka sai jopa paikalliset tuskailemaan.

Ihan meidän hotellin edessä yrittäjällä oli tarjolla moderneja vesiskoottereita (Vade Retros jne.), ja pari melottavaa kulkupeliä.

Jahans, tämmöisiä menopelejä. Yksi Sit-On-Top kaksikko ja sitten joku toinen.

Siis mikä ihme tuo oranssi on oikein olevinaan?

Kun hämmästelin tuota oranssia muovikippoa, yrittäjä riensi avuliaana paikalle, ja kävimme lyhyehkön keskustelun, joka meni jotenkin näin:


  • Hello Sir, you are interested to go paddling? Very nice weather, veery nice.
  • Yeh, I am interested, but not with double sit-on-top
  • Yes, no problem I have another kayak here and ...
  • That is not an kayak, I do not know what it is, but definately not a kayak and...
  • Yes yes, it is a kayak, you look and see...
  • Like said, that is not a kayak. That is a toy, to be used in the swimming pool at max

Siitä olisi voinut tulla pidempikin väittely, mutta en jaksanut kinata, vaan jatkoin matkaani. Taisi yrittäjäkin hieman loukkaantua, aivan sama. Minusta tuollaisen muovikipon väittäminen kajakiksi oli suuremman luokan loukkaus jo sekin :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti