perjantai 8. huhtikuuta 2016

Bigfoot II

Ostin itselleni uuden lelun. Bigfoot päivittyi ykkösversiosta kakkoseen. Ajattelin, että kun ostaa itse itselleen 50v. lahjan, niin ainakin tulee mieleinen. Eikun tuumasta toimeen, vaikka niihin bileisiin on kyllä vielä neljä vuotta aikaa. Eli ei tartte onnitella, ei nyt, eikä välttis 4v. päästäkään. Ikä on vain luku paperilla.

On muuten tuskaista, kun vajalla odottaa uusi menopeli, ja ei vaan ehdi ottamaan siitä tyyppejä. Tänään kerkesin ensimmäisen kerran pikaisesti vesille, mutta kovin syvällisiä ei pysty vielä sanomaan, että miten eroaa pikkuveljestään.

Bigfoot kakkonen on lasikuitua, pikkuveljeään 20cm pidempi, mutta painaa silti saman verran. Pituuden kasvua ei meloessa huomannut, kääntyy ihan yhtä notkeasti (tai kankeasti) kuin pikkuveljensäkin. Kansi on matalampi kuin ykkösessa, ja sen huomasi jopa pienessä tuulessa. Kun tuuli kävi suoraan sivusta, niin paatin sai kulkemaan suoraan ilman mitään temppuja, ei tarvinnut pudottaa peräsintä, tai edes laskea evää. Se vähä mitä yritti kääntyä tuulen puolelle oli helppo korjata pienillä melontaliikkeillä. Eli ei ainakaan ensituntuman puolesta ole samanlainen tuulipussi kuin BF1.

Muuten en vielä oikein osaa sanoa melontatuntumasta. Jahka vesi vähän lämpenee ja pääsee melarukkasista eroon, niin sitten voi taas hupsutella. Jalkatuet hakevat vielä sitä oikeaa kohtaa, mutta ainakin reisituet ovat kuten ykkösessäkin, eli sopivat minulle just eikä melkein. Viikonloppuna kun testasin seuran Atlantic niin sen reisituet painoivat ikävästi koko matkan ja ärsyttivät aika kovastikin.

Tavaratilojen puolesta tämä on samanlainen tilaihme kuin BF1. Eväkotelo tosin aiheuttaa sen, että tuttu ja totuttu pakkaamisjärjestys ei enää toimi, mutta enköhän minä sopeudu. Lisää raporttia, jos siltä tuntuu, myöhemmin.

Uusi kulkupeli

Munsaaren venelaiturin edestä on mennyt vene, eli siitä pääsee jo.

Laulujoutsen?

Tätä pidemmälle ei vielä pääse Munsaaren vierustaa

Väylä Äyspään suuntaan on vielä jäässä.

Hirssaaren kierto ei sekään vielä onnistu. Joku Etukylän mies voisi täräyttää veneellään tuohon väylän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti