Lyngenin kajakkivaellus 4. päivä: Strupen - Ytre Gammvika

Päivä valkenee aurinkoisena ja on aika hyvästellä Strupenin mahtavat maisemat. Leiri kasaan, ja eteenpäin. Tänään olisi kuulemma tiedossa paljon foto-foto tilaisuuksia, kuten Petri asian ilmaisee. Tänään on tarkoitus myös mennä aika pitkä etappi, mutta mikäs tässä on meloessa, kun aurinko paistaa, ja on pieni myötätuuli.

Petri on todellakin oikeassa niistä kuvausmahdollisuuksista. Tämä osuus on nyt se "Lyngenien alpit", mikä tarkoittaa korkeita vuoria. Vuoret lähtevät suoraan vedestä ja nousevat parhaimmillaan 1700m korkeuteen. Kamera ei näitä näkyjä pysty taltioimaan, mutta yritämme silti. Välillä ei oikein uskalla edes katsoa suoraan sivulle ja huippua kohden, tulisi kuitenkin kippi, kun kurottelisi tarpeeksi.

Matkan varrelle osuu paljon pieniä putouksia, joista osasta voisi halutessaan hakea viilennystä. Senkun meloisi alle. Useassa kohtaa rinteitä erottuu selvästi maanvyöryjen paikat, paljon pilvien peitossa olevia vuoren huippuja, on veteen asti ulottuvia lumimassoja. Näemme myös paljon meduusoja. Taukopaikalle erottuu jäätikön reuna jne. Photo-photo vaan. Aika epätodellisen tuntuista.

Seuraava yöpaikkamme Ytre Gammvika on helppo rantautua, mutta paikassa on omat haasteensa. Paatit viedään niin ylös rantatörmälle kuin mahdollista, ja laitetaan sitten vielä varmuuden vuoksi hinausköysillä kiinni rannan puihin. Sitten alkaa tavaroiden roudaus.

Leiripaikka on loistava, kunhan sinne ensin pääsee. Eli useampi metri aika jyrkkää rinnettä pitkin ylös kamojen kanssa, helteen paahtaessa niskaan. Taitaa olla ensimmäinen kerta tämän reissun aikana kun mietin mitä vien mukana ja mitä jätän kajakkiin yöksi. Aikaisemmin olen vaan survonut kaikki kamat telttaan/apsidien alle turvaan ja setvinyt sotkun myöhemmin.

Leiripaikan "varusteluun" kuuluu paljon kärpäsiä, ja saamme ne heti kimppuumme. En tiedä mitä lajia ovat, mutta pieniä ja ärhäköitä. Seassa on myös paarmoja ja minulla on vielä tätäkin kirjoittaessa toisessa kädessä kunnon kokoelma paukamia näiden pikkuötököiden jäljiltä.

Tämän leiripaikan "varusteluun" kuuluu myös iso vesiputous. Itseasiassa kaksi sellaista. Petri lähtee patikoimaan toiselle, ja kysyy haluaako kukaan lähteä mukaan. Kuulemma helppo keikka ja vain pari kilsaa suuntaansa. Mukaan ottamani lenkkarit eivät ole varsinaiset vaelluskengät, mutta vesiputous kiinnostaa, joten mukaan vaan. Onneksi älyän viime hetkessä napata mukaan myös vesipullon.

Niitä kärpäsiä on paljon, ja helle paahtaa niskaan. Minä räpiköin porukan perässä ja onneksi matkan varrelle osuu parikin jäätikköpuroa, joista saan täytettyä vesipullon. Hieman yli puolen tunnin rämpimisen jälkeen olemme perillä ja vesiputous on komea. Samoin näkymät alas laaksoon. Kyllä kannatti roudata olut tänne asti, ja sen nauttiminen saa aikaiseksi juuri halutunlaisen reaktion. Kiitos Petri, Kimmo & Jussi, olitte hyvä yleisö :-) No, herrasmiehenä tarjoan heillekin hörpyt.

Paluumatkaa Petri ehdottaa tehtäväksi yläkautta. Noustaisiin kuulemma noin 300m korkeuteen, kun nyt ollaan ehkä sadassa metrissä. Mikäpä siinä, menoksi vaan, vaikka vanhalla tekee välillä hieman tiukkaa. On meinaan aika jyrkkä rinne, vaikka välillä tehdäänkin tahallaan siksakkia, että saadaan nousemiskulmaa pienemmäksi. Matkalle osuu taas jääkylmä jäätikköpuro, josta kaadan vesipullon avulla päähäni vettä. Kylläpä viilentää ja tekee hyvää, huh.

Maisemien takia kyllä kannatti nousta, mutta sitten onkin jo aika laskeutua. Muistinko sanoa, että se rinne oli aika jyrkkä? Pahimmillaan taisi olla taas se 45 astetta. Siinä vaiheessa kun keulilla paineleva Petri pistää perseen maahan ja alkaa laskemaan pyllymäkeä sammaleessa (muuten ei pääse eteenpäin turvallisesti) käy mielessä, että mihin ihmeeseen minä oikein olen itseni taas tunkenut. Pääsemme kuitenkin kaikki turvallisesti alas ja palaamme leiriin entistäkin sakeamman kärpäslauman ympäröimänä.

Nyt on pakko mennä pesulle. Vaihtoehdot ovat hyinen jäämeri, jonka jälkeen pitäisi kuitenkin käydä huuhtelemassa makealla vedellä itsensä siinä hyisessä joessa. Jätän meren väliin. Olen uinut ennenkin meressä, eikä se ole kovin korkealla suosikkitouhuissani. Jäämeressä uiminen ei kuulu edes "bucket"-listalle, kuten kuulemma joillakin. Ei varmaankaan tarvitse erikseen mainita, että se on aika pikainen pulahdus, mutta pahimmat hajut tulee kuitenkin pestyä pois. En edes arvaile veden lämpötilaa, mutta raikasta oli, uskokaa pois.

Illalla teemme vielä pientä jätehuoltoa, eli poltamme roskia. Lisäksi paistamme viimeiset mukana olevat makkarat. Valkoviini muuten sopii vallan mainiosti makkaran kyytipojaksi, ainakin jos se nautitaan Norjan vuonon rannalla.

Aika kömpiä nukkumaan. Vielä ennen nukahtamista totean, että oikeassa ukkovarpaassa on kiipeilyn jäljiltä mahdottoman iso rakkula, joka on jo puhjennutkin. Onneksi sitä ei tarvita meloessa.

Heidi ja Marju 

Lisää lunta

Lumi ulottuu melkein veteen asti. Janne yritti, josko tätä saisi kutsua jäätiköksi, mutta ei kuulemma saanut :-)

Minä ja Jussi tutkimassa "ei jäätikköä" ja Petri vahtii, ettei tyhmä turisti mene liian lähelle. Kuvan nappasi toinen vetäjistä, eli Jyrki Hämäläinen.

Jussin tyylinäyte 

Nädian tyylinäyte

Taukopaikan vahvimestari

Ihan oikean jäätikön reuna. Sinertävä väri ei tarttunut tähän kuvaan,

Näitä oli paikoitellen satoja.

Seuraavan leirin rantautumispaikka ja jumpparinne

Jussi, Petri ja Kimmo putousta ihailemassa.

Etsi leiri kuvasta.

Ai ei löydy? No zoomataan sitten vähän lähemmäksi.

Nyt mennään jo alaspäin ja kuvasta ei tosiaankaan käy ilmi rinteen jyrkkyys. Siitä, että edellämenijät joutuvat ottamaan kädellä tukea maasta voi ehkä päätellä jotain.

Kuiva rakkolevä palaa muuten melko hyvin.

Winecooler.

Täällä ollaan!