sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Surfin` Norssalmi

Kiirettä pitää, töitä ja muita menoja. Sitten jos ehtisi, niin tuulee älyttömästi + räntäsadetta vaakasuorassa. Tehdään sitten töitä ja nökötetään himassa, kerta.

Tänään keli oli siinä ja siinä, mutta ei malttanut pysyä maissa, kun kerran kellonkin mukaan tänään alkoi kesä(aika). Kyllähän tämä ihan suomen suvelta vaikuttaa, pilvistä ja lämpöäkin melkein kolme astetta.

Tämä on siltä edelliseltä keikalta, kun kävin kääntymässä Katariinanniemessä. Pidemmälle ei ehtinyt. Oli tarttunut kameraan niin kiva kuva, että pistetään jakoon. Muuta kerrottavaa ei siitä keikasta olekaan.
Rantaan päästyäni totean, että tuulee aika kovasti ja Kymijokea pitkin vastavirtaan, eli "noin kaakosta". Kun reittejä on vielä vain se yksi, se tarkoittaa vastatuuleen tahkoamista. Aivan sama, paatti veteen ja nyt pitää mennä jo uimarannasta. Pooloaltaassa on jäätä, mutta tuskin enää kannattaa minun kokoista äijää.

Eikun takomaan vastatuuleen ja kun jäät ovat huvenneet taas lisää, päätän mennä Munsaaren sivusta, joka onkin jo täysin auki. En tiedä kuinka pitkälle Kärkisaaresta pääsisi Äyspään suuntaan, koska siihen Kärsisaaren sulaan ei vielä pääse jään takia.

Matkalla tulee mieleen, että Hirssaaren pystyy varmaankin jo kiertämään, joten sinne siis. Suurin osa väliköstä onkin täysin sula, mutta Madesalmen sillan eteen tuuli on kasannut läjän metrisiä jäälauttoja. Sekaan vaan varovaisesti. Jäälautat ovat jo aika pehmeitä joten niitä pystyy siirtelemään melalla sivuun ja matka etenee.

Hirssaaren "kanavasta" päästyäni jatkan matkaa, vastatuulesta huolimatta, ja kierrän Tuohipöllön. Kun keula kääntyy kotimatkalle, hupi alkaa. Perästä tulee nyt aaltoa. Eihän se nyt kovin isoa ole, suurimmat ehkä 50cm, mutta uimahallin jälkeen näyttävät vuorilta.

Jos kunto kestäisi, niin olisin voinut surffata koko matkan Tuohipöllöstä Norssalmen sillalle, Siis JOS kunto kestäisi. Nyt täytyy välillä pitää stoppeja ja vähän puuskutella. Olisikohan pitänyt tehdä talvella muutakin kuin kaivaa sohvalla napaa ja juoda olutta?

Päätän vielä käydä kurkkaamassa Kantasataman. Melkein jäätön, mutta vielä sitä löytyy. Sulanee ensi viikon aikana poes. Loppumatkalla alkaa satamaan lunta, joten ei tätä kovin keväiseksi reissuksi voi kehua.

Alkumatkasta rytmi oli hukassa, kaikenlaista pientä ihmettelyn aihetta, mutta tunnin läpsyttelyn jälkeen se löytyi jostain. Kyllä tämä tästä taas muistuu mieleen.

"on the rocks" - sekaan vaan.

"Nukkuuko ne?"


Tyrskyjä 
Kyllä siitä olisi päässyt, jos olisi ollut pakko, sentin paksuista höttöjäätä. Kun ei ollut pakko, niin jätän väylän avaamisen joko luonnolle, tai Etukylän miehille, kumpi nyt ekana ehtii.

Jos jostain on itäviita(?) hukassa, niin sokeritehtaan rannasta löytyy, ainakin osa siitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti