Pitkäviiri

Minä luulin retkeilykauden jo loppuneen, mutta toisin kävi. Antti rupesi huhuilemaan alkuviikosta retkiseuraa viikonlopuksi, perhe antoi vapaata ja sääkin näytti suosivan, joten kamat kasaan ja menoksi.

Hetken aikaa näytti siltä, että saisimme muitakin lähtemaan, mutta lopulta lähdimme Antin kanssa kahdestaan kohti Pitkä- tai Mustaviirtä. Matkan varrella kohteeksi valikoitui Pitkäviiri, jossa pidimme yön verran leiriä, ja aamulla sitten takaisin kotirantaan. Matkaa kertyi noin 30km siivu, eli ihan kivasti.

Mennessä oli pieni vastatuuli, ja tullessa sitten kovempi myötätuuli. Suorastaan merellinen meininki, mutta ei mikään mahdoton rynkytys. Pari kertaa hävisi horisontti, eli noin metrin korkuinen aalto. Kerran olin niin syvän aallon pohjassa, että näkyvistä hävisi koko Kaunissaari, vaikka aika lähellä sitä jo oltiinkin. Jos en olisi ollut niin väsynyt, olisin leikkinyt enemmänkin, nyt jäi se puoli vähän vaisuksi. Antti puljasi sitten minunkin edestä. Tauot pidimme mennen tullen Kaunissaaren pohjoispäässä loiston luona.

Kiitoksia Antille, oli kiva reissu ja taas tuli paljon oppia. Enempää ei nyt irtoa stooria, kuvat kertokoot loput.

Lintujen muutto alkamassa

Tuonne tauolle

Kaunissaaren pohjoispäässä tauolla.

Kaunissaaren loisto

Kaunissaaren pohjoispään hiekkarantaa

Perillä Pitkäviirissä

Virhe, jota en tee toiste jos vain mahdollista välttää. Olihan se hiekkapohja ihan kiva, mutta sitä hiekkaa oli sitten joka paikassa, vaikka kuinka yritin olla varovainen.

Pitkäviiren hiekkasärkkä, joka jatkui pitkälle merelle, osittain juuri pinnan alapuolella.

Näkymä Pitkäviiriin hiekkasärkän pinnan yläpuolisen osan ääripäästä.

Aurinko painuu mailleen

Aika tunnelmoida nuotion ääressä.

Kuu kaakon yllä

Aamu alkaa sarastamaan, värien ilotulitus alkamassa 

Joka retkellä olen tuonut maihin enemmän roskaa, kuin mitä olen itse sitä saareen vienyt. Tämä jäi kuitenkin ottamatta mukaan. Oli vähän iso kajakissa roudattavaksi.

Mitä lie ollut sisällä. Molemmat korkit olivat kiinni. Tynnyri oli kuitenkin tyhjä, joten sisältö tihkunut ajan mittaan mereen / maahan. Tynnyrin kiinnitysvaiheri ja kiinnikkeet oli ehjiä, eli se missä ollut kiinni on pettänyt. Tuskin siis ainoa tynnyri joka on silloin mennyt mereeen. Mielensäpahoittamisen paikka taas kerran.

Hiekkasärkän vedenalainen osa erottuu selvästi aaltojen vuoksi.

Kotimatkan aluksi Antin oli pakko päästä leikkimään hiekkasärkän aallokkoon. Taustalla Asian Breeze matkalla Hietasen satamaan.

Kivat tyrskyt.

Horisontti, mikä se on?

"Minä lautallani kellun
ulapalla turhuuden ... " 

Mielensäpahoittaja

Niin minä tänään lyhyellä päivälenkillä mieleni pahoitin...

Uimarengas, pullapussi, joku pussi jossa ollut koukkuja, sekä iso pussillinen tyhjiä tölkkejä ja pulloja. Kaikki noukittu vedestä kyytiin.

Yritn ensin, että onnistuuko melonta jos pussi olisi nenän edessä. Ei onnistunut, oli liian korkea. Piti rantautua ja laittaa pussi lastiruumaan

1269km

Edustustehtäviä ja koululaismelontaa

Ei voi minkään. Päivät lyhenevät ja ilta pimenee jo turhankin aikaisin. Kausi kuitenkin jatkuu (toivottavasti pitkään), joten otetaan ilo irti kun vielä voidaan.

On ollut itseasiassa todella vilkas melontaviikko, vaikka kilometrejä ei niin kauheasti ole kertynytkään.

Ensin Kotkan Melojat hälytettiin paikkaamaan Kotkan Pursiseuran järjestämään veneilytapahtumaan Pyhtään melojia, jotka olivatkin estyneet vaikka joku sieltä olikin ensin luvannut, että he olisivat paikalla. Mitään emme ehtineet miettimään etukäteen. Ei ohjelmaa, ei esitteitä tai ylipäätään yhtään mitään. Tästäkin huolimatta LA aamuna kolmen hengen iskujoukko lähti tapahtumapaikalle Sapokkaan. Kaksi tyyliin sopien meloen ja yksi toi maitse autolla pari paattia lisää.

Paatit rantaan, lyhyt keskustelu järjestäjien kanssa ja odottelemaan jos joku haluaisi kokeilla melomista. Kiinnostuneita oli jonkin verran, joille sitten kerroimme seuran toiminnasta, mukana olleesta kalustosta yms. Joitakin kiinnosti asia hyvinkin paljon teoriatasolla, mutta tositoimiin saimme houkuteltua vain kaksi henkilöä. Näistäkin toinen kaatui aika näyttävästi rannan tuntumassa, joten olipa tosi "helppo" sen jälkeen yritellä vakuuttaa ohikulkijoille, että: "vakaita ovat, eivät kaadu".

Viereisessä pisteessä SUP laudoilla oli kysyntää, mutta ehkä me oltiin pelottavan näköisiä kuivapuvuissa yms. vermeissä. SUPpailun kynnys oli astetta matalampi kuin meillä. Eikä siinä mitään, melontaahan sekin on. Viihdytimme sitten yleisöä minkä jaksoimme, eli A teki joitakin eskimoita ja minä alatukikäännöksiä yms. hupsutteluja. Ehkä joku sattui huomaamaan.

Tulipahan käytyä, mutta jos ensi vuonna tulisi kutsu ajoissa (jos tulee ollenkaan), niin voitaisiin miettiä ihan ohjelmaakin, ja tehdä vaikka joku esite mukaan otettavaksi.

Terveisiä Kymppäriin, että minäkin osaisin tehdä paremman jutun. Jos on tarkoitus kirjoittaa tapahtumasta, niin silloin ei käytetä koko juttua sen kertomiseen, miten paikallisella venekauppiaalla menee. Ihanko tosi, että tällä hetkellä ihmiset ovat varovaisia ostoksien kanssa, ja ei oikein mene uudet veneet kaupaksi? Onpa outoa? Daah...

Kun ei kukaan uskalla kokeilla, niin A lähtee tekemään ajan kuluksi eskimokäännöksiä.

MA ja TI oli pyydetty koululaisille melonnan järjestämistä, ja sekin saatiin mahdutettua kalenteriin. MA lähtöön en päässyt, mutta TI aamuna olin menossa mukana. Vajalle saapui noin 16kpl ysiluokkalaisia tyttöjä ja meno sen mukaista, eli energistä.

Välillä hieman hirvitti, kun paatit törmäilyvät toisiinsa, mutta niin vain saatiin koko porukka Kortetsaaren ympäri ja suht.koht. kuivina takaisin maihin. Kukaan ei kaatunut, ja ainakin osa näytti nauttivan menosta. Itselle tämä oli ensimmäinen kerta, kun oli koululaisia melotettavana, ja ihan jees meininki. Iloiset ilmeet rannassa on näissä hommissa aina se paras palkinto.

Vain osa mahtui kuvaan, mutta ehkä touhu ja tohina välittyy.

Varsinainen voimien koetus oli kuitenkin vasta edessä, kun Kotkan Kaupungin työntekijät (ainakin osa niistä) viettivät keskiviikkona Tyhy-päivää. Päivän yhteyteen oli järjestetty mahdollisuus kokeilla melontaa ja innokkaita ilmestyikin vajalle kymmenittäin.

Oli niin vilkasta menoa, että jäi kuvat ottamatta. En ehtinyt ihan alkuun, mutta heti paikalle päästyä vermeet niskaan ja vesille ottamaan väkeä vastaan. H auttoi väkeä paatteihin ja pois mitä vain ehti ja kykeni, siitä hänelle suuri kiitos. Oli taatusti se kaikkein rankin rasti tänään. Taisi jäädä aika monella säädöt tekemättä, mutta ei vaan aika riittänyt "hienosteluun". Kortetsaaren kierto niille, jotka vain halusivat ja lopuille sitten vähän lyhyempää lenkkiä.

Itse kiersin Kortetsaaren kokeilijoiden mukana kolme kertaa ja samalla yritin opettaa eteenpäin melomisen teoriaa, kun se jäi aika vähälle rannan tohinoissa. Samalla esittelin seuran toimintaa kaikille kiinnostuneille. Muutama ei uskaltanut poolo-allasta pidemmälle, ja osalle riitti lähimmän kaislikon reunassa käynti, mikä oli ihan OK. Kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan, ja eihän me ketään mihinkään pakoteta.

Kaikkiaan 40 henkilöä kävi keskiviikkona vesillä, ja suurin osa kai kokeili ensimmäistä kertaa melontaa kajakilla. Kukaan ei kaatunut, jota voi kai pitää pienenä tilastollisena ihmeenä.

Kaunissaaren muinaistulet - kotimatka

Ensimmäisenä heräilevät "naapurileirin" kaksi melojaa, jotka olivat saapuneet meidän jälkeen eilen illalla. Juttelen heidän kanssaan viime yön tapahtumista ja pohdimme kotimatkan reittiä, jos tuuli yltyy vielä tästä isommaksi.

Kahdeksan pintaan herää ensimmäinen meidän porukasta. Kun menen tervehtimään, näen hänen lukevan puhelimen näyttöä otsa rypyssä. Paljastuu, että yksi leirimme teltoista on tyhjä. Molemmat KoMelaiset, jotka olivat tulleet meitä päivää aikaisemmin, ovatkin jo mantereella. Ovat menneet sinne yöllä veneellä ja suoraan KOKS, eli keskussairaalaan. Mitä ihmettä? Eikun soittamaan perään, että mitä on tapahtunut.

Saari on pimeässä petollinen paikka. Sen on nyt yksi melojista saanut kokea tuskallisen omakohtaisesti. Leiriin palatessa on jalka lipsahtanut pimeässä, kaatuminen ja solisluu poikki. Onneksi oli päässyt nopsaan mantereelle hoitoon, mutta nyt meillä on kaksi kajakkia ilman melojaa, sekä ylimääräinen leiri pakattavana.

Aamun uutiset synkkiä ja aurinkokin meni pilveen.

Tästä alkaa sitten suunnitelman tekeminen, joka on onneksi nopeasti selvillä. Ei ole montaa vaihtoehtoa, mutta yksikin suunnitelma riittää, kunhan se toimii. Meillä on leirissä yksi meloja, joka tuli eilen tuurilla ja pisti leirin pystyyn yötä varten. Hän lupaa lähteä melomaan toisen kajakin mantereelle meidän kanssa, vaikka onkin hieman selkävaivainen. Kunhan saamme hänen rinkkansa jotenkin mukaan. Toisen kajakin lupautuu melomaan mantereelle kotoaan hälytetty Antti, joka oli kai aikonut pitää 3vk Norjan reissun jälkeen melonnasta vapaapäivän.

Jäämme odottelemaan tuuria, joka toisi mukanaan Antin ja toisen yöllä mantereelle menneistä melojista. Tämä toinen on valvonut koko yön, joten hänestä ei ole melomaan vastatuuleen Äyspään ylitse. Tulee kuitenkin purkamaan leirin ja viemään sen rinkan maihin tuurilla.

Aikatauluhan tässä nyt sukkaa aika pahasti, mutta ei voi minkään. Menemme aamupalalle kylään, kun kerran on aikaa.

Aamupalan jälkeen maistuu uni. Sain hetken torkuttua rantahiekalla tuuria odotellessa.

Naapurileiri pääsi kotimatkalle meitä pari tuntia aikaisemmin

Tuuri saapuu Kaunissaareen vain 5min myöhässä eli 13:05. Jäljellä olevan leirin purkamisen ja pienen kajakkien arpomisen jälkeen, olemme vihdoinkin kotimatkalla hieman ennen kolmea.

Antti saapuu tuurilla apuun. Hei vaan sinullekin.

Kaksi melojaa on ilmoittanut ennen lähtöä, että hieman epävarma itsestään, joten pidämme huolta, että porukka pysyy kasassa. Ketään jätetä yksin taistelemaan tuntemattoman tai liian ison kajakin kanssa.

Keli ei ole sieltä pahimmasta päästä, mutta vastatuuli. Pieni aallokko pitää huolen siitä, että ainakin minulla on todella hauskaa, vaikka vähän hitaastihan se matka etenee. Oikein etsin niitä hieman isompia aaltoja ja tyrskyn tärskyn päin vaan. Välillä suolavettä lentää naamalle ja naurattaa ihan mahdottomasti.

Äyspään ylityksen jälkeen tauko Harvassaaressa, josta suorinta tietä vajalle. Kamat kasaan, paatit hyllyyn, kiitokset kaikille jne. ja porukka leviää tahoilleen. Ollaan taas yhtä reissua rikkaampia.

Niin joo, se nahkiainen. No sellainen oli vajan rannassa kivessä kiinni. Ihan sattumalta huomasin, kun vedin kajakkia maihin. Enpä ollutkaan koskaan aikaisemmin nähnyt mokomaa elävänä.

Jaa-a, enpä tiedä söisinkö. Toisaalta ankerista olen syönyt ja on hyvää.

Terveisiä vaan sairaslomalaiselle. Ensi vuonna uudestaan muinaistulille?

Olipahan reissu, suorastaan ikimuistoinen.

Kaunissaaren muinaistulet - levoton yö

Viime retkestä poiketen uni tulee melkeinpä heti, mutta valitettavasti katkeaa aivan liian aikaisin. Joku seurue nimittäin harhautuu yössä leiriimme ja herättää örvellyksellään koko porukan, kiva. Äänistä päätellen 2 tai kolme henkilöä, ympäripäissään ja eksyksissä. Tässä jotakin kuultua dialogia, usemmasta lähteestä kasattuna:

• Hei veneitä! Vihdoinkin perillä!
• Nää on jotain <piip> kanootteja!
• Missä me oikein ollaan?
• Täällä on jotain telttoja.
• (naisen ääni) Mie pelkään, että joku tekee minulle pahaa...
• jne jne.

Eli humalaisten örvellystä, jota kukaan meistä ei lähde sen tarkemmin tutkimaan. Näiden lisäksi yksi tämän porukan miehistä karjuu tuskaansa(?) pimeyteen useampaan otteeseen. Siis karjuu, suoraa huutoa. Yksi seurueemme naisjäsenistä kuvailee seuraavana päivänä kyseistä huutoa minulle "mieskarjunnaksi", niinkuin se olisi hyvinkin yleinen juttu. Olen hieman ihmeissäni.

Oli miten oli, tämä känniporukka vihdoin tajuaa, että ovat aivan väärässä paikassa, ja lähtevät pois. Jos etsivät vierassatamaa, niin olivat eksyneet todella lahjakkaasti ja tuskin enää ehtivät viimeiseen tuuriin. Viimeinen huuto jonka kuulen (noin 01:15) menee jotenkin näin:

• <piip> tule läski tänne, niin mä tapan sut!

Tässä kohtaa nappaan fikkarin ja lähden teltasta ulos katsomaan meininkiä, mutta porukka on menossa jo useamman sadan metrin päässä. Onneksi poispäin meistä, joten se siitä. Takaisin nukkumaan.

Näkymissä ei suurempaa valitettavaa.

Kaikki kajakit yhteiskuvassa. Muu leiri nukkuu vielä.

Herään kuuden pintaan siihen, että ulkona tuuli on koventunut huomattavasti eilisestä. Näyttää siltä, että pääsemme punnertamaan kotimatkan vastatuuleen, kiva. Olen ensimmäisenä hereillä, mutta jahka tästä muutkin heräilevät aamupalalle, niin päästään purkamaan leiriä ja kotimatkalle.

Niinhän sitä luulisi joo...

Kaunissaaren muinaistulet - illanviettoa

Saareen päästyämme alkoi telttapaikkojen etsiminen ja leirin pystyttäminen. Edellisestä retkestä viisastuneena(?) osasin varata nyt hieman paremman paikan, ja teltan pystytyskin sujui melkeinpä rutiinilla.

Olimme juuri saaneet teltat pystyyn, kun paikalle lompsii kaksi äijää kyselemään, että mitä porukkaa olemme. Heti perään tulee ilmoitus, että koko niemi on heidän maataan, ja yksityisaluetta. On kuulemma selvät kyltit asiasta jos tulee maata pitkin, mutta mepä emme tulleet sieltä, vaan mereltä käsin. Saamme pienen keskustelun jälkeen heiltä "luvan" viettää niemessä yö ja sitten herrat poistuvat paikalta. Olen episodista niin hölmistynyt, että vasta kun äijät ovat poistuneet, mieleen hiipii sana jokamiehenoikeudet. Emme ole kenenkään pihassa, vaan metsässä. Ihan sama, että on niemenkärki ja yksityisomistuksessa. Suurin osa suomen maa-alueista on yksityisomistuksessa. Hitto että alkaa sapettamaan, mutta ehkä herrat saivat egolleen buustia vierailustaan. Jotenkin jäi sellainen tunne koko jutusta, että kävivät tsekkaamassa olemmeko suomalaisia ollenkaan ja jos emme olisi olleet, kyytiä olisi tullut.

Myöhemmin kun keskustelimme asiasta muiden leiriläisten kanssa, niin ihan se niemenkärki ei kai kuulu ko. yhtiön alueeseen, joka siinä yksityisalue-kyltissä mainitaan. Herrat ilmeisesti omistavat ko. yhtiön kokonaan, kun puhuivat reteesti "meidän niemestä", just joo. On se hienoa, että meillä suomessa on nuo jokamiehenoikeudet.

Tarppikin tuli viritettyä ekaa kertaa, kun en tiennyt minkä kokoinen se oikein on. Vähän pieni minun teltalle kun siinä on kahdella puolella sisäänkäynnit ja apsidit. Lisäsuojaa kuitenkin jos olisi alkanut satamaan. 

Meille oli varattu pöytä 19:00 Kaunissaaren Majalta, joten lähdimme kylää kohden hyvissä ajoin. Itse olin ekaa kertaa Kaunissaaressa, joten kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Mukaan saimme jo edellisenä iltana tulleet kaksi KoMe melojaa, eli kaikkiaan meitä oli 9 ja vielä kaksi oli tulossa lisää Tuurilla. Näistä toinen jäisi meidän kanssa yöksi saareen telttamajoitukseen, ja toinen lähtisi vielä illan aikana takaisin mantereelle.

Loput melojat saapuvat täpötäydessä tuurissa.

Valaistusta ei juurikaan ole, mutta

opasteita riittää ja ovat selkeät

Katselemme hetken paikkoja kylällä, ja hieman ennen kello 19:00 siirrymme Majalle ruokailemaan. Ohjelmasta huolehtii alkuillasta yhden miehen bändi ja ihan hyvin tuo vinguttaa menemään, eikä voluumikaan riko tärykalvoja. Se varsinainen syy miksi olen enemmän kuin mielissäni siitä, että olemme majalla ruokailemassa saapuu pienen odottelun jälkeen nenäni alle: hevospaisti.

Polle poissa on, Pasi söi sen. Hyvää oli.

En kyllä ymmärrä miten joskus 70-luvulla ovat (kuulemma) onnistuneet myymään traktoreiden korvaamat työhevoset härkänä. Ei ainakaan tuo ulkofile ole "purutuntumalta" härkää nähnytkään.

Illan pääesiintyjää odotellessa saamme ylimääräisen ohjelmanumeron, eli lupaamani "erotiikkapläjäys", olkaapa hyvät:

Ei tarvinnut edes Photoshopata naamaa piiloon, kun osui tuo salaman heijastus niin näpsästi kohdalle. Eipä kundi tajunnut, että ravintolan ruokasalista oli aika esteetön näkymä herran suuntaan ja kamerat räpsyivät. Toivottavasti oli kivaa ja ehkä ne vaatteetkin löytyivät, aamulla viimeistään.

Jirin tribuuttibändi veivasi hienosti, ja kyllähän nämä biisit tunnetaan ja osataan ulkomuistista. Ensimmäisen setin viimeisen biisin lähtiessä pyörimään siirryimme ulos, ilotulitusta odottamaan. Juuri sopivasti ennen kuin naapuripöydän nahistelu alkoi yltymään kunnon rähinäksi.

Tässä vaiheessa iltaa sitten hukkasinkin loput porukasta. Ensin joku huhuili pimeässä melojia kasaan. Menin etsimään huhuilijaa, en löytänyt. Palasin muun porukan lähistölle ja otin pari kuvaa niistä isoista kynttilöistä, jotka kai olivat niitä muinaistulia. Kun sain kuvani otettua, porukka oli häipynyt johonkin ja pimeässä en heitä sitten enää löytänyt, vaikka hetken satamassa pyörinkin ympyrää. Ilotulituksen jälkeen lähdin lompsimaan takaisin leiriin, ja kohta suurin osa lopusta porukasta rönysi perässä.

Muinaistuli, ainakin luulisin

Illan aikana oli ilmestynyt vielä kaksi kajakkia lisää (+ teltta ja riippumatto) leirimme viereen ja kohta niidenkin omistajat ilmestyivät paikalle. Pikainen tutustuminen, ja kuulumisien vaihtoa. Sitten olikin aika painua pehkuihin, kellon näyttäessä aika tarkalleen keskiyötä.

Kaunissaaren muinaistulet - menomatka

Vaikkei sitä KoMe toimintansuunnitelmassa luekaan, niin tapana on (kuulemma) ollut aina mennä Kaunissaareen muinaistulille ilotulitusta katsomaan. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus. Alkuviikosta näytti siltä, että pääsee pystyttämään leiriä kaatosateessa, mutta sade ei estä melontaretkeä. Meloessa kastuu, piste. Kova tuuli voisi kuitenkin pistää suunnitelmat uusiksi, joten tuuliennustetta sai hieman jännittää.

Viikonlopuksi säätiedotus lupasi selkenevää, joka ei tietystikään haitannut meitä yhtään ja tuulenkin luvattiin pysyvän maltillisissa lukemissa. Lauantai-aamuna keli oli pilvinen, mutta ei satanut, eikä juurikaan tuulta. Ei muuta kuin tavarat autoon ja kohti vajaa. Yksi reissuun lähtevistä melojista oli varannut meille pöydän Kaunissaaren Majalta (kiitos vielä kerran), joten muonitus olisi tällä reissulla kunnossa. Tästäkin huolimatta survoin mukaan muonaa, vaikka useamman päivän reissua varten. En yksinkertaisesti viitsinyt lajitella mitä jättää, ja mitä ottaa mukaan. Mitä väliä, kun kaikki kuitenkin mahtuu heittämällä kyytiin, ja kajakkikin on vakaampi kunnon lastissa. Jos vaikka sattuisi aaltoja matkan varrelle. Olihan meillä kuitenkin edessä Äyspään selän ylitys, kahteen kertaan.

Mukana oli myös ensimmäistä kertaa retkelle lähtijöitä, joista ainakin yhden uskoa koeteltiin, että mahtuvatko kaikki tavarat kyytiin vaiko ei. Kyllä ne mahtuvat, kajakki vetää uskomattoman paljon tavaraa.

Noin 2½ IKEA kassillista tavaraa, saa survoa.

Eikä tehnyt edes tiukkaa.
Myönnetään, että Bigfoot on aika tilava paatti, mutta kajakki kuin kajakki vetää tavaraa taatusti enemmän kuin mikään rinkka. Miksi kantaa tavarat selässä, kun ne voi viedä näinkin? ;-)

Retkueemme pääsi matkaan jopa hieman etuajassa (todella poikkeuksellista), joten keulat kohti Äyspäätä ja Kaunissaarta. Taukopaikan päätimme suunnitella matkan edetessä.

Äyspäällä oli suht tyyntä ja tuuli tuli poikkeuksellisesti "selän takaa", eli koillisesta. Päätimme mennä suorinta reittiä, Selkäkarien kautta.

Selkäkarit, emme rantautuneet, mutta pidimme pienen ruoka-/lepotauon karien suojassa.

PIlvistä, mutta ei onneksi sada

Tämä on kai sellainen tutkassa näkyvä merimerkki?

Piti hetkisen odotella, että tämä ehti alta pois.

Taustalla kohteemme Kaunissaari

Matka joutui ja koko menomatkaan meni aikaa lopulta noin 3h 15min, vaikka odottelimme noin vartin, että rahtialus meni meidän edestä. Sitä se myötätuuli teettää.

Tuonne niemenkärkeen leiri, mutta rantautuminen toiselta puolelta.

Kalusto "esittelyssä". Kuvassa ei näy jo aikaisemmin tulleet kaksi kajakkia.

Kaikki turvallisesti perillä Kaunissaaressa, ei kommelluksia. Nyt leiri kasaan ja sitten kylille, eli jatkoa seuraa kunhan taas ehdin.