torstai 31. heinäkuuta 2014

Hirssaaren ympäriuinti

Hieman erilainen keskiviikkomelonta. Meitä oli nimittäin pyydetty mukaan kun uimarit (hieman yli 30kpl) lähtivät kiertämään Hirssaarta. Noin neljän kilometrin lenkki, josta osa porukasta tosin ui "vain" puolet ja lopettivat Madesalmen sillalle. Siis suunnitellusti.

Meidän rooli tässä urakassa oli olla tukena, jos joku väsähtää. Kajakin keulassa olisi hyvä roikkua ja kerätä voimia (siksi me sitä tiistaina reenattiin). Lisäksi kajakki erottuu hieman paremmin kuin uimari, eli toimme lisäturvallisuutta uimareille. Melojien lisäksi uimareilla oli oma keula- ja peränpitovene + rannikkovartiostokin oli paikalla kumiveneellä.

Nopein uimari kuittasi Hirssaaren hieman alle tunnin, ja hitaimmalta matkaan meni noin 2h. Joitakin uimareita jouduimme paimentamaan, kun meinasivat lähteä väärään suuntaan. Ei ole helppo pitää suuntaa, kun pohjassa ei mene viivaa jota seurata. Näin ainakin yhden veneen pysäytyksen, ja yksi ainakin yksi uimari törmäsi kajakkiin. Broidi oli mennyt kajakilla kiven eteen, että uimari ei törmäisi siihen ja yritti sitten huutaa veteen ohjeita. Lopputulos oli, että uimari törmäsi sitten kajakkiin. No, ehkä se oli vähän pehmeämpi tömähdys kuin graniittiin törmääminen.

Normaalista poikkeava ohjelma houkutteli melojiakin. Loppujen lopuksi vesillä taisi olla kaikkiaan 22 kajakkia, hienoa. Ensi vuonna sitten uudestaan?

Video tapahtumasta: https://www.youtube.com/watch?v=lllotpjKSp4

Lähtövalmisteluja
Lautassa Hirssaaren venesatamssa, tiivis tunnelma
Uimarit ryhmäkuvassa.
Tässä kohtaa rouvien suunnasta kuultua: "Nytkö saa valita oman uimarinsa? Hihi-hi"
Sitten matkaan
Kärkikaksikko lähestyy Madesalmen siltaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti