maanantai 22. huhtikuuta 2019

Kotkan saaren kierto, väylää etsimässä, ja retkikauden avaus

Varmaan näistä kaikista olisi voinut tehdä ihan oman tarinansa, mutta enpä saanut aikaiseksi. Kun nyt kuitenkin on käyty jo muutaman kerran vesillä, niin laitetaan jotain juttua niistä.

LA 13.4 Kotkan saaren kierto
Läksimme Timon kanssa kahdestaan kiertämään hetikohta aamusta Kotkan saarta. Usein kierrän tämän reitin itse vastapäivään, mutta koska meitä oli varoiteltu etukäteeen Kantasataman jäälautoista, päätimme lähteä myötäpäivään. Olisihan siitä aikamoinen matka palata takaisin samoja jälkiä, jos Kivisalmi olisikin vielä jäässä, ja me siellä Kantasataman puolella.

Huoli osoittautui turhaksi, vaikka muutama tiivis jäälautta hetikohta salmen jälkeen vastaan tulikin. Sää suosi, keli oli aivan pläkä ja vaikka tekniikka oli täysin hukassa matka joutui jotenkin. Ei ollut vielä juurikaan pörriäisiä ja katsoessa tyyntä merta horisonttiin vapauden tunne oli talven jälkeen typerryttävä.

Kun kerran keli suosi, niin kuittasimme samalla Varissaaren ja ihmettelimme matalalla olevaa vettä. No, kyllä se sieltä taas jossain vaiheessa palaa takaisin. Boonuksena näimme vielä ennen vajaa merikotkan, joten ei yhtään hassumpi reissu.

Jäälauttoja tuli vastaan heti Kivisalmessa

Muutama sata metriä myöhemmin tuli toinen kasautuma, mutta siinä ne sitten olivat

Ihan uusi tuttavuus

Timo saanut selfiet otettua, ja matka jatkuu

Keli oli ns. kohdillaan


SU 14.4 lähivesien läpsyttelyä
Kotkan saari tuli jo kierrettyä, ja oikeasti Keisarinsatama on tylsääkin tylsempi melottava. Ei oikein napannut se reitti heti toisena peräkkäisenä päivänä. Tiesin, että pussi oli jo auki, mutta minua kiinnosti enemmän reitit Äyspään suuntaan ja Hirssaaren ympäri. Autolla olin tähystänyt tieltä sen verran, että Hirssun kierto ei vielä onnistu, muttä Äyspäälle saattaisi jo päästäkin. Eikun tutkimaan tarkemmin.

Munsaaren sillan alta menevä väylä oli vielä tukevasti jäässä, joten sinne oli ihan turha mennä edes kuikuilemaan. Kiersin siis Keisarinsataman puolelta, ja aika pian kävi selväksi, että kyllä siitä varmaan Äyspäälle pääsisi. Parikin venettä oli nimittäin avannut jo väylää, mutta varsinaista avovettä ei ollut tarjolla. Jääsohjossa melominen ei tällä kertaa innostanut, joten lähdin seuraavaksi tutkimaan kuinka pitkälle Hirssun kiertoa oikein pääsisin.

Myös Hirssun suuntaan oli vene avannut väylää, ja kun sohjoa oli paljon lyhyempi matka tarjolla, niin sekaan vaan. En uskonut, että reitti olisi koko matkalta auki, mutta jos vaikka edes uimarannalle asti. No, eipä päässyt. Matka tyssää Lossaaren pohjoispäähän, mutta tulipahan käytyä. Leppoisaa läpsyttelyä, ja kuitenkin 10km edestä "tutkimusmatkailua".

Äyspäälle tekisi mieli, mutta ei niin paljoa, että meloisin 4km suuntaasa tuossa puurossa.
Hirssun kupeessa sentään viitsi vielä käydä. Ei ollut kuin 300m suuntaansa tämmöistä "avovettä".


19.-20.4 Musaholma
Oli ollut puhetta, että jos kelit suosisivat, ja muut asiat loksahtaisivat kohdilleen niin voitaisiin avata jo pääsiäisenä retkeilykausi. Kelit kyllä suosivat, mutta muuten oli ihmisillä muita harmeja/menoja/tautia, että retkikunta kutistui kahteen melojaan. Kelin puolesta on aivan sama minne mentäisiin, eikä minulla ole mielessä mitään erityistä paikkaa. Kysyn siis Teijalta, että mihin hän haluaisi mennä ja eikun kajakkien keulat kohti Musaholmaa.

Aurinko paistaa, ja hieman tuuleekin, mutta ei häiritsevässä määrin. Tekniikka on aivan hukassa ja retkilastissa oleva kajakki ei välillä halua liukua eteenpäin sillä helppoudella, mihin olen tottunut. No, kyllä se sieltä taas löytyy kauden edetessä.

Tauko pidetään Koukkusaaressa ja pienen tauon jälkeen melominenkin tuntuu sujuvan paremmin. Musaholmaa lähesstyessä "ihastelemme" paria luotoa, jotka ovat merimetsojen jäljiltä aika sileässä kunnossa. Ammoniakki ja kala tuoksuu, melko merellinen miljöö siis. Merimetsot eivät ole kiinnittäneet meihin mitään huomiota, joten kun molemmilta luodoilta nousee äkkiä ilmaan kymmeniä merimetsoja, olemme hieman ihmeissämme. Syy kuitenkin selviää melkeinpä samantien. merikotka on tullut etsimään itselleen pientä huikopalaa ja saamme ihailla petolinnun menoa lähietäisyydeltä. Neljäs kerta tänävuonna vesillä, ja kolmas merikotkabongaus. Ei huono startti.

Musaholmassa on usein veneilijöitä iltanuotiolla, mutta ei tälläkertaa. Telttapaikoistakaan ei tarvitse tapella, kun meitä on vain kaksi. Eikä varmaan muutenkaan, kyllä Musaholmassa paikkoja riittää. Se paras paikka jää käyttämättä, koska ei ole harava mukana. En koskaan muista, että täällä niitä käpyjä piisaa, eikä minua yhtään huvita alkaa huhkimaan niitä pois teltan alta. Annan sen "parhaan" paikan olla, ja virittelen telttani siitä 10m sivuun. Siinä kohtaa riittää, kun potkii muutaman kävyn pois ja viskoo pari oksaa sivummalle.

Saari on nopsaan kierretty, kaunistahan täällä on ja väkisinkin hymy pyrkii naamalle. Kyllä tänne pääsyä oli taas odotettukin. Käymme ihailemassa kallion  kivitekstejä, eikä viime kerralla aloitetusta hävyttömyydestä (jäi kesken, vaikka oli Pekka apurina) ole enää jälkeäkään, joten olkoot. Ei jaksa. Hieron kuitenkin sosiaalisen median kautta muille melojille naamaan sitä faktaa, että me ollaan täällä, ja te siellä. Niin onnistuneesti, että vastaisku lienee (sitten joskus) raivoisa. En minä kaikille retkille kuitenkaan pääse :-)

En katsonut säätiedotuksia, mutta paria päivää aikaisemmin olin aamusta varhain liikenteessä työkeikan takia. Silloin mittari näytti aamu kuudelta vielä paria astetta pakkasta, että hieman jännitti kauden ensimmäinen yö teltassa. Olin varautunut lisäeristyksellä ja makuualustan alla minulla oli teltan pohjaa vasten ohut foliomatto, jonka laitoin heijastamaan kylmän takaisin maata päin. En tiedä toimiiko se noin, vai onko tuo vain teoriaa. Sen päälle laitoin armeijan huovan, josta riitti taiteltuna neljä kerrosta ja tämän päälle sitten varsinainen makuualusta ja makuupussi. Jäi nyt linnunpöntöt tuomatta saareen, kun niiden tilan vei lisälämmöneristys.

En tiedä kuinka lähellä nollaa yöllä käytiin, mutta herätessä puhelin väitti asteita olevan noin viisi. Yöllä ei tullut kuuma, eikä kylmä, joten siis varmaankin ihan sopiva. Luonto oli äänekäs joten aika kevyttä se uni kuitenkin oli.

Aamulla tuulee sen verran, että siirryn aamupalan tekoon toiselle puolelle saarta. Onneksi saan Teijan kohta seurakseni, niin minulla on todistaja seuravalle lintuhavainnolle. Monenlaista vesilintua on jo nähty, ja useammat jäävät tunnistamatta, mutta kun lähelle laskeutuu teeri loksahtaa minulta suu auki. Eipä ole mokomaa tullut nähtyä moneen moneen vuoteen, mutta tuossa semmoinen nyt istua tönöttää. Ei tosin pitkään, taitaa huomata meidät ja vaihtaa nopsaan saarta, eikä mitään mahdollisuutta ottaa siitä kuvaa.

Leiri kasaan, ja kotia kohden. Tuulikin laantuu ennen kotimatkan aloitusta ja aurinko helottaa taas lähes pilvettömältä taivaalta. Retkikamoja kasatessa muistin monta asiaa, osan viime tinkaan, mutta muistin kuitenkin. Yhden jutun kuitenkin unohdin totaalisesti. En suonut asialle yhtäkään ajatusta, mutta ehkä sitten ensi kerralla muistan sen hatun. Nyt en ole muistanut pakata sitä mukaan ja naama palaa, sillai kunnolla. No, onpahan hyvä tekosyy olla pari päivää sisällä ja vaipua Netflix koomaan.

Retkeilykausi on kuitenkin avattu, jesh \o/




luntakin vielä löytyi




Löytyi rantasauna, katto vain puuttuu.

20km tuohon suuntaan ja ollaan kotirannassa

Tauko Kuussaaressa

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Kausi 2019 avattu

Ei tullut tänä vuonna uudenvuoden päivän melontaa, kuten monena vuonna aikaisemmin. Meri oli kyllä auki Mansikkalahdessa, mutta ei vain saanut aikaiseksi. Lisäksi puuttuneeet kattotelineet hidastivat suunnitelmia, kun ei kajakkia oikein voi auton perässäkään vetää, vaikka siellä koukku onkin. Eikä muuten ole vieläkään niitä telineitä, höh.

Pari viikonloppua sitten olisi ehtinyt, mutta eipä huvittanut lähteä vesisateeseen kautta avaamaan. Tänään paistoi aurinko, eikä juurikaan tuullut. Vaikka Keisarinsatamasta ei vielä pääse ulos, niin oli siellä jo niin paljon vettä auki, että saisi halutessaan ihan kunnon lenkin heitettyä.

Olin ajoissa liikkeellä, vaikka olimme sopineet yhteislähdöstä kymmenen aikoihin. Halusin tehdä ekan lähdön itse, omassa rauhassa jne. Kajakin luukkuja sulkiessa löytyi kaikenlaista tavaraa, joka oli talvehtinut kajakissa, ja lisäksi muistin, että korjauslistalla on edelleen kansiköysien uusiminen takakannelle. Meni poikki viime kesänä, ja ei vain osunut Welhonpesä matkan varrelle, että olisi saanut uudet köydet hankittua.

Kaikinpuolin ideaalinen keli aloittaa kausi, vaatettakin oli sopivasti ja pipo varmaan ensimmäistä kertaa päässä tämän talven aikana. Ei ollut kiire mihinkään, totuttelin taas istumaan kajakissa ja hain oikeaa rytmiä ja tekniikkaa. Ei tänne mitään kilsoja ole tultu kauhomaan, tai nopeusennätyksiä tekemään, vaan fiilistelemään.

Lintuja oli todella paljon, ja aika monta lajia tunnistinkin. Yksi kauden kohokohdista taisi tulla jo tähän ensimmäiseen melontaan. Melon kaislikon reunaa pitkin ja huomaan äkkiä rannassa ison ruskean ... jonkun. Ensin luulen, että jonkun idiootin kissa on siellä vapaana, kesken lintujen kiivaimman pesintäkauden aloituksen. Päätän meloa lähemmäs, että "kohta saa katti kyytiä", kun huomaan erehtyneeni ja kunnolla.

Otus kääntää päätään, nokka tulee näkyviin ja ennen kuin ehdin edes kunnolla toipua tästä, se levittää siipensä ja sitä siipiväliä piisaa. Sitten se siirtyy muutaman kymmenen metriä poispäin minusta, laskeutuu ja kääntyy mulkoilemaan minua. Kauden ensimmäinen merikotka pongattu, ja vain noin kilometri meidän vajalta. Aivan Munsaaren rannan tuntumassa, oho.

Kovin lähelle kotka ei itseään laske, mutta kun oikein pistää kameran zoomit tappiin ja useamman kerran yrittää, niin saan kuviakin muistoksi.

Kympiltä saapuu lisää melojia, ja kivahan se on tuttuja pitkästä aikaa tavata ja jauhaa pask... parantaa maailmaa. Taisitte kuitenkin nyt jäädä toiseksi, koska ... niin no, kotka ... sorry :-)

Kuvan rakeisuus ehkä kertoo, että zoom on tapissaan ja kuvasta on rajattu >95% pois.

Sitten kun saan kerrankin kunnollisen lentokuvan kotkasta, siihen keskelle kuvaa osuu joku hemmetin kuivunut kaisla. Eikös kaupungille voisi sälyttää velvoitteen käydä niittämässä nämä pois aina talven aikana, ettei tämmöistä pääsisi tapahtumaan?

maanantai 15. lokakuuta 2018

Päiväretkellä Lehmäsaaressa

Niin harvakseltaan, ja lyhyesti käyty viime aikoina vesillä, että eipä ole maksanut vaivaa tänne niistä kirjoitella. Nyt oli kuitenkin pitkästä aikaa melontaan liittynyt viikonloppu, niin voisihan siitä jotain kirjoittaakin.

Niin joo, kai siitä kuutamomelonnasta olisi voinut jotain mainita? No, laitetaan: käytiin 25.9 kuutamomelonnalla. Sää suosi, väkeä oli vähän, mutta mitäpä tuosta. Mukana olleilla oli lystiä. Kuvat ovat niin pimeitä, että niitä ei tänne kannata laittaa.

Sitten viimeviikonlopun tapahtumiin. Kausi on siinä vaiheessa, että tempaistiin laituri ylös vedestä, ja vietiin sisälle vajaan talvisäilytykseen. Oli sen verran ripeää touhua, että jäi kuvatkin ottamatta. Onneksi paikalle osui sattumalta Kymen Sanomat, joka sitten räpsi kuvia operaatiosta. Päästiin ihan paikallislehden kanteen asti, käykää sieltä katsomassa jos kiinnostaa.

Vähän oli maalaushommia rästissä, mutta ei enää. Ammattilainen hoiti homman kotiin, like a pro: 5/5.
Laiturin noston lisäksi tehtiin muita huoltotoimenpiteitä, kuten vajan vesien katkaisu talveksi, vähän putsattiin paikkoja jne. Sekä, koska keli näyttäisi suosivan, suunniteltiin SU päiväretkeä.

Oli laituria tahi ei, niin kuivin jaloin paatiin. Timon tyylinäyte.
Sovimme, että SU lähdetään päiväretkelle Lehmäsaareen siten, että lähtö rannasta 10:00, noin. Tiukkaa teki, mutta vanhakin ehti mukaan, vaikka pää kolahti tyynyyn, rokkipitoisen LA illan jälkeen vasta joskus aamu kahden pintaan. Keli oli mitä mainioin, ja koska kenelläkään ei ollut kiire, niin päätimme mennä Lehmään poikkeuksellisest Kantasataman/Tiutisen kautta. Jos vaikka olisi aaltoa, niin ei tulisi sivusta, vaan edestä.


Sää suosi, matka joutui. Ruotsinsalmessa oli välillä vähän pomppuja ristiaallokon muodossa, mutta ei mitään vakavaa. Päätimme mennä "palveluiden" äärelle, eli monttuun. Jossa sitten olikin veneitä useampia, melkein enemmän kuin kesäisin. Moni muukin oli näköjään saanut saman idean. Eipä haitannut, helposti löytyi vapaa grillauspaikka ja eipä aikaakaan, kun makkaroita oli kärvistymässä ruuhkaksi asti.


Erityityismaininta muuten Coca Cola companylle, joka on hienosti uudistanut juomiensa etiketit. Siten, että tuli vahingossa napattua mukaan retkelle jotain ihan muuta, kuin oli tarkoitus. Coca Cola vadelma zero. Suosittelen välttämään, vaikka joku ilmaiseksi tarjoaisi.

Koska oli aikaa, ja vähän oli surffihaluja joillakin, päätimme mennä takaisin vajalle samaa reittiä. Eli keulat kohti Tiutista, aluksi Kuutsalon rantaa myötäillen, päästiin tällä tempulla myötäaallokkoon. Ei oikein tullut surffeja, oli aika matalaa aallokkoa sitten kuitenkin. Matka kuitenkin joutui. Siitäkin huolimatta, että Hallan kiertämisen jälkeen Kotkanlahti ja Kantasatama jouduttiin takomaan vastatuuleen.



No en tunnistanut lippua, mutta internet tunnisti: Antigua ja Barbuda
Hieno reissu, mukavaa porukkaa. Kiitos kaikille, jotka lähtivät mukaan.

maanantai 30. heinäkuuta 2018

Helppo meriretki 2018

Helppo meriretki on KoMe:n "matalan kynnyksen" retki, joka on aina mukana toimintasuunnitelmassa, ja jolla yritämme houkutella uusia rohkelikkoja mukaan vähän normilenkkiä pidemmälle, tutustumaan lähisaaristoon.

Lupauduin vetämään retken, josta vaikutti tulevan sään puolesta mielenkiintoinen. Helleaallo eikun jatkuu, ja jo pelkästään se alkoi rajoittamaan mahdollisia kohteita. Kun retken nimi kuitenkin on _helppo_ meriretki, niin jo pelkästään sen takia esim. Haapasaaristo on pois laskuista. Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen tuuli, kun siirtyminen Haapasaaristoon ja sieltä pois, täyttää ns. merellisen meningin kriteerit mennen tullen. Helppo ei välttämättä ole määritelmä joka ensimmäiseksi tulee mieleen jos päättää mennä sinne. Kilometrejäkin tulisi vajalta riittävästi. Koska tiesin, että mukaan oli tulossa ekakertalainen, niin tappohelle korosti karsintaa, ja pläni alkoi hahmottumaan: Koukkusaareen, koska riittävän lähellä. Noin 12-15km suuntaansa, ja sen kyllä jaksaa tässäkin helteessä. Hieno saari, joten minua ei haitannut pätkän vertaa, että menisin sinne kolmatta kertaa tämän kauden aikana. Kun sääennuste vielä lupasi myötätuulta SU päivälle, niin valinta oli loppupelissä kohteen osalta helppo.

Mielenkiintoiseksi sääennusteen teki luvatut ukkosmyrskyt. Netti on täynnä varoituksia ja kun avaan kännykän Supersää-sovelluksen, en ensin tajua sen näyttämästä kartasta yhtään mitään. Se on täynnä mustia pisteitä ja minulta menee hetkinen tajuta mitä ne oikein merkitsevät: salamoita ja ukonilmaa.

Menen LA rantaan hyvin mietteliäänä. Olenko minä täysin edesvastuuton henkilö, jos vien porukan merelle retkelle, kun sääennuste kerran lupaa rajuja ukkosmyrskyjä? En jaksa edes uskoa, että ketään ilmestyy paikalle. Ovat lukeneet samat ennusteet kuin minäkin ja pelästyneet. Ja mitä vielä. Kun pääsen rantaan siellähän Heno ja Terhi jo nostelevat kajakkeja pakun katolta rantaa kohden. Lisäksi ilmestyy kaksi muuta lähtijää, eli kaikkiaan viiden hengen seurue, mikä on aika hyvin ottaen huomioon, että monella aktiivilla sattui tähän viikonloppuun muuta menoa.

Kerron sääennusteesta ja vilkuilemme pilvettömälle taivaalle. Sääkartta on kieltämättä rajun näköinen, mutta mistä se ukkonen ja salamat voisivat tulla, kun siellä taivaalla ei ole pilven pilveä, ja ilmakin seisoo. Eikun pakkaamaan paattia, kyllä tästä retki saadaan aikaiseksi.

Tavarat menevät kyytiin rutiinilla, vaikka kaiken aikaa onkin pieni kutina, että olisin unohtanut jotain. No, tuskin se oli mitään tärkeää. Vesille ja kohti Koukkusaarta, yhden pysähdyksen taktiikalla.

Jos lähtee länteen päin, tykkään pysähtyä Kuussaaressa, koska siellä on a) hyvät rantautumispaikat, ja b) siellä on vessa, asia, joka tuntuu tulevan usein ihmisille yllätyksenä sekä c) Länteen mennessä se on noin 10km kohdalla muutenkin, eli matkankin puolesta hyvä taukopaikka.

Tauon jälkeen matka jatkuu, ja näköjään jos menemme Pikarikiven ohi Henon ollessa mukana seuraa tauko, ja ylimääräinen akrobatianumero. Sinnehän tuo taas kiipeää. Pitää kuulemma saada uudet profiilikuvat. Itse en viitsi edes yrittää. Sen nimi olisi uimakeikka, jos minä lähtisin yrittämään sinne kiipeämistä, 100% todennäköisyydellä.

Valitsemme leiripaikan Koukkusaaren länsipuolelta. koska sinne käy tuuli. Ei ötököitä, ja edes jonkinlainen mahdollisuus asetella telttansa niin, että siinä olisi läpituuletus. Iltanuotiota emme tee. On sen verran rapsakan kuiva saari, että iltanuotion virkaa hoitaa allekirjoittaneen mukanaan raahaama (retki)kaasugrilli. Juu, semmoinen mahtuu minulle kyytiin, kunhan jättää sen kotelon rannalle.

Iltanuotion puutteesta huolimatta jaksamme parantaa maailmaa auringon laskuun saakka, ja sitten onkin aika kömpiä yöpuulle. Teltan ilmastointi onnistuu hyvin, ja sitä pitää vähän pienentää keskellä yötä, koska tuuli alkaa nousta. Muuten yö menee naapurin teltan liepeen läpsytystä kuunnellessa :-) Se unohtunut asia oli muuten tyyny, mutta onhan näitä improvisoitu ennenkin.

Aamulla saan kivan boonuksen, kun pääsen itsekin todistamaan merikotkan lentoa. Varmaan sama yksilö, jonka toiset näkivät edellisenä iltana omalla pienellä kävelylenkillään. On se komea lintu, ei voi muuta sanoa. Olemme kaikki suht. aikaisin hereillä ja muutenkin reippaita, koska olemme valmiita kotimatkalle aika tarkalleen yhdentoista aikaan. Ehdotan, että jos kierretään tämä saari pohjoispuolelta, ja pidetään taas tauko siinä Kuussaaressa. Ehdotus saa kannatusta, ja eikun matkaan, myötätuulessa. Pieni ero siihen, kun mentiin sama matka kuukausi sitten aikamoiseen vastatuuleen. Silloin sai välillä meloa tosissaan, että kajakki olisi liikkunut edes vähän eteenpäin. Nyt saadaan lasketella myötätuulessa ja matka joutuu.

Koukkusaaren pohjoispäässä on pitkä kivikko, jota en yleensä jaksa kiertää. Aivan rannan tuntumassa on nimittäin hiekkakannas, josta joskus pääsee menemään. Kunhan vähän käsillä auttaa. Kuukausi sitten kannas oli pari metriä kuivaa hiekkaa, joten kantohommiksi meni. Nyt siinä on ehkä 5cm vettä, josta saattaa päästä. Eikun kokeilemaan. Ei tarvitse kantaa, mutta käsillä saa auttaa moneen kertaan ja nitkuttaa, ennen kuin kajakit ovat väljemmillä vesillä. Melkein kaikilla on ylityksen jälkeen evät jumissa, mutta onneksi on kavereita auttamassa sen ongelman kanssa.

Hetikohta kannaksen ylittämisen jälkeen on paluumatkan toinen "kohokohta" eli läheisen Kivisalmen pujottelurata. Ahdas salmi, jossa on tasan yksi reitti, mutta joka on viime kertaan verrattuna helppo nakki. Vesi on nyt korkealla, joten eihän tästä ole mitään vastusta. No, tulkaa kokeilemaan joskus kun merenpinta on alhaalla, niin on enemmän haastetta.

Tauko taas Kuussaaressa ja sitten Äyspään ylitykseen, pienessä vinosti takaapäin tulevassa aallokossa. Kovin korkeaksi aallokko ei pääse nousemaan, noin 30cm korkeaa aaltoa ja muutama yksittäinen 40cm on seassa, onneksi. Tämä on kuitenkin edelleen helppo meriretki. Myös ensikertalainen pärjää hienosti, vaikka taisi vähän jännittää. Myötätuuli kotia mennessä jne.

Hieno retki tästä loppupelissä tuli, vaikka oikeasti se sääennuste jännitytti urakalla. Ei tullut ukkosta, tai salamoita, sateesta puhumattakaan, ja tuulikin pysyi maltillisena. Kiitos kaikille osallistujille, oli lystiä.

Minulta taitaa puuttua joku miesgeeni, kun ei yhtään kiinnosta kiivetä isojen kivien päälle. Olivat ne sitten kuivalla maalla, tai tämmöisiä hieman vaikeammin saavutettavia.
iltapala (huomaa hieno kaasugrilli)

ja iltapala, on niillä hieman eroa
Taas me päädyttiin tänne kivikkoon, ne hiekkarannat ovat vissiin kieltolistalla tai jotain. No, ainakin telttapaikoissa riitti.
Tuon verran keräsin roskaa ja toin maihin. Tai no, tuo styrox-laatkko ei sittenkään mahtunut mukaan. Pistin kiviä päälle, ettei karkaa mihinkään ja ehkä sitten seuraavalla kerralla.
Lievästi "töisevä" (terveisiä Sutiselle) kannaksen ylitys, mutta kyllä siitä läpi pääsi ilman, että piti poistua kajakista.

perjantai 20. heinäkuuta 2018

Hikinen keikka - Virolahti Kotka

Blogi on viettänyt pientä taukoa, kun ei ole vain jaksanut satuille tänne mitään. Syytän tällä kertaa vaikka jalkapallon MM-turnausta, joka oikeasti vei todella ison viipaleen Kesä-/Heinäkuun ajasta. Se ei tosin selitä etten sanut tarinaa aikaiseksi esim. peruskursista, mutta kuitataan se nyt vaikka tässä samantien:

Vedin kauden 2018 KoMe:n järjestämän ainoan melonnan peruskurssin. Oli hyvä ja aktiivinen porukka, kiitos osallistuneille. Melkein vedin lonkalta koko shown, koska töissä oli semmoinen kiire, että hyvä kun aina ehdin edes rantaan, ei pahemmin ehtinyt valmistautumaan.

Mitäs muuta? No, kävin minä Kuolioludossa päiväretkellä kamujen kanssa. Huutamassa niemen nokassa puhelimen ruudulle, kun Islanti pelasi tasan Argentiinan kanssa. Melkein jäin yöksi, mutta kun piti olla seuraavana  päivänä ottamassa koppia partioleiriltä palaavista pojista, niin mieluummin tulin sitten lopulta yötä vasten kaikessa rauhassa kotiin, kuin kelloa vastaan seuraavana päivänä.

Niin joo, ja autoinhan minä jokiretken logistiikan kanssa, eli vedin kärrillisen kajakkeja Kultaalle. LA mentiin Tarun kanssa Koukkusaareen jokiretkeläisiä vastaan yöksi, niin eikös nämä painaneetkin sitten Kuussaareen. Ei auttanut, vaikka rommilla yritin houkutella. Jotain tuulesta temmattua tekosyytä käyttivät ;-)

Timo tekee lähtöä jokiretkelle.
Sitten siihen Virolahden retkeen, jota mietittiin pitkään ja viime vuonna jo melkein kokeiltiinkin. Silloin tuuli sotki suunnitelmat, mutta nyt sitä ongelmaa ei ollut. Koska kesäloma on aina kivasti kesällä, minäkin pääsin matkaan ja aluksi oli tarkoitus mennä tikitaki auton kyydissä ja jättää oma auto vajalle. Mahtava sää houkutteli kuitenkin väkeä rantaan siinä määrin, että kärry alkoi täyttymään nopsaan. Kun kärrissä oli enää kolme slottia jäljellä, ja nurmikolla vielä viisi kajakkia, piti alkaa miettimään lisää kuljetuskapasiteettia. Tämähän oli pelkästään positiivinen ongelma ja montaa sekuntia en miettinyt, kun lähdin hakemaan oman auton katolle kattotelineitä. Kun vielä löytyi kuski ajamaan se takaisin vajalle retkemme lähtöpaikasta, tämä oli oikeastaan ns. no-brainer.

Loppujen lopuksi sitä tavaraa tuli minunkin autoon paksiin ja takapenkille niin paljon, että en tiedä miten niiden kanssa olisi mahduttu yhteen tilataksiin. Nyt lähdimme matkaan niin, että tilataksi vei melojia ja heidän tavaroitaan virojoelle, toinen auto veti kärryllisen kajakkeja + tavaroita + melojia ja sitten minulla oli vielä auton katolla kaksi kajakkia ja aika monta IKEA-kassillista tavaraa.

Kun päästiin perille oli siellä meitä odottamassa kolme melojaa lisää, joten matkaan lähti kaikkiaan 13 kajakkia ja 15 melojaa. Taatusti suosituin KoMe retki, jolla olen koskaan aikaisemmin ollut mukana. Tavarat rutiinilla kajakkiin, ja muuten olisi ollut helppo nakki, mutta viime hetkellä Esko tuli minun luokse mukanaan paketillinen kivennäisvettä, eli 24x 0,33 litran muovipulloa. Jos minulle vaikka mahtuisi kyytiin niistä edes osa? No, tottakai mahtuu ja pienen survomisen jälkeen palautin Eskolle paketin muovikuoren ja pahvit. Bigfoot 2 on ISO kajakki. Olen ihan tarkoituksella sen joskus hankkinut tätä silmälläpitäen ja vaikka siitä välillä (aina ja jatkuvasti) vinoillaan, niin kyllä tuntuu lisätila joskus kelpaavan muillekin :-) Ei ollut siiis ensimmäinen kerta kun avustin.

pakkaustouhuja
Mahtuisiko sinulle pari ylimääräistä vesipulloa  mukaan? No mikä jottei..

Eikun vesille  ja vieraille sellaisille. Ei siis mitään hajua mihin oltiin menossa. No kysyvä oppii ja kohde olikin lopulta melkein vieressä, eli ensimmäinen yö oli Suuri-Pisin saaressa josta oli lähtöpaikasta matkaa noin 3km. Hieno paikka, suosittu sellainen ja hikisen päivän päätteeksi piti pulahtaa mereen, kun löytyi paikka jossa ei ollut sinilevää.

mikäs tässä on meloessa

Aamulla leiri kasaan, ja matka kohti kotia alkoi. Hyvästelimme Henon ja Terhin, joilla oli muuta menoa, mutta kiva kun saatiin teistä seuraa edes yhdelle iltanuotiolle. Olimme sopineet, että toinen yö vietettäisiin Hietamaalla, joten sinne. Parin pysähdyksen taktiikalla. Ensimmäinen tauko oli Pitkä-Kotka nimisessä saaressa, jossa on joskus 1700-luvulla ollut kivilouhos. Odotin isoa kuoppaa maassa, mutta semmoista ei löytynyt. Meni hetki sen hahmottamiseen, miten sitä kiveä sieltä on joskus louhittu. Sen sijaan, että oltaisiin tehty iso reikä, saaresta on kuorittu kalliosta pois pari metriä kiveä. Se päälouhos jäi nyt näkemättä, taisimme olla vääärässä päässä saarta, mutta onpahan joku syy tulla uudemman kerran.

Katja ulkoiluttaa kajakkiaan vielä ennen nukkumaanmenemistä. Ei tartte sitten keskellä yötä lähteä ;-)
Matka jatkui ja jos unohdin mainita, niin aikamoisessa helteessä. Lounastauko pidettiin pienessä Pörstingin saaressa, jossa oli lounaan lisäksi tarjolla topless show (ei kukaan retkiläisistä, enkä ottanut kuvia, sorry), sekä historiaa parin muinaishaudan muodossa. Ensimmäiset palaneet naamat pongattin tällä tauolla ja allekirjoittanutkin antoi periksi ja kaivoi vaatesäkistä pitkähihaisen paidan päälle. Se oli fiksu, vaikkakin aika hikinen päätös. Olisi kyllä muuten kädet palaneet todella pahasti. Nyt ei palanut kuin nenä, kun ei viihdy suojakerroin tuulenhalkaisijassa, joka on kaiken aikaa hiestä märkä.



Paahde oli kyllä semmoinen, että ei haitannut yhtään kun lopulta saatiin kohdesaari näkyviin. Paatti rantaan, melontakamppeet sivuun ja kännykän kautta todistamaan toinen puoliaika, kun Belgia pieksee Englannin pronssiottelussa 2-0. Prkl, ei edes pronssia :-( Tästä(kään) huolimatta en vaihda joukkuetta, ettäs tiedätte.

Oli niin vilakka keli, että kaivoin vähän pidempihihaista päälle ruumasta. We are the Arsenal \o/
Pelin loputtua leiri kasaan, ja teltta vaihteeksi pystyyn kalliolle (virhe), koska ei tässä mitään naruja tartte viritellä, ei tuulen virentäkään. Vähän ruokaa ja pulahdus mereen, taas sinilevää väistellen. Hieman maailmaparantamista iltanuotiolla, mutta jäi aika lyhyeksi. Helle oli puristanut porukasta mehut tehokkaasti. Yö meni helteessä jotenkuten. Se kallio oli virhe siksi, että senttikin ohi patjasta ja olit sillä kovalla kalliolla = käytännössä heräsit aina kun käänsit kylkeä. Teltasta oli kaikki räppänät auki, mutta eihän se mitään auta, kun ei ole tuulen virentäkään.

Leväpuuroa

Aamulla hauskuutan Tarua pelkästään ilmestymällä aamupalalle, vaaleassa pyjamassani. Pidettyäni pienen luennon siitä, että leiriolosuhteet eivät ole herrasmiehelle(?) mikään syy jättää pyjamaa kotiin, saan kuulla, että vain hellehattu puuttuu lookista, mutta sehän on vain järjestelykysymys. Sitten jollekin tulevalle keikalle. Älä yllytä yllytyshullua. Leiri kasaan ja kotia kohden, helteessä. Niistä Eskon minulla antamista pulloista on muuten juomatta aamulla noin 6kpl, joita jaetaan kaikille kohdalle osuneille halukkaille. Veden kulutus on ollut tällä reissulla ihan älytöntä. Rannassa arvioin ensin, että sitä meni noin 6-7L, himassa teen hylsyistä vielä tarkistuksen, ja löydän niitä litran verran lisää.
Hirtamaa, pitkän ja hikisen päivän päätteeksi

Matkamme kuitenkin jatkuu vielä tovin, sinileväpuurossa, ja auringon paahteessa. Viimeinen tauko pidetään Pitkäsaaressa ja sitten Hallan/Kantasataman kautta vajalle. Saamme myös hieman tuulenvirettä, joka tulee enemmän kuin tarpeeseen.

Kalliolle kukkulalle, pystytin minä majani
Vajalla kajakki rutiinilla tyhjäksi, ja kotia kohden. Kunhan on ensin vähän vinoiltu niille melojille jotka vain istuvat nurmikolla paattinsa ja sieltä purkamiensa tavaroidensa vieressä ilman, että on selkeää pläniä mitähän tässä seuraavaksi oikein tekisi.

Ei jaksanut mennä niemen kärkeen katsomaan auringonlaskua. Tämä sai riittää tälläkertaa.
Olihan se reissu. Jos pitäisi valita, että tuulta ja aallokko, vai tämmöinen helle, niin taidan valita sen aallokon. Tämä ei ollut valitus, vaan toteamus. Noin empiirisesti koettuna helle veti mehut tehokkaammin, kuin paria viikkoa aikaisemmin tehty pieni jumppa vastatuuleen. Aika kovaan semmoiseen.

Vihonviimeinen tauko ja myös joku Arsenalin kannattaja osunut kuvaan. Hiki haisee melkein tänne asti. Kuvan otti Ari, kiitos hänelle siitä.

Kiitos kaikille seurasta, logistiikan yms. järjestämisestä. Hyvä reissu tämä oli, ja jos/kun ensi vuonna seuraavan kerran, niin tästä pystyy varioimaan varmaan vaikka millaisia retkiä.

maanantai 21. toukokuuta 2018

Retkikauden avaus ja edustushommia

Retkikauden avaus tuli hieman puskasta ja yllättäen, mutta onhan se lähdettävä kun kutsu kerran käy. Varsinkin kun keli oli mitä mainioin, kahden vähän pilvisemmän päivän jälkeen.

Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Koukkusaari, joka on ehkä hieman "liian" lähellä, mutta kuitenkin niin hieno paikka, että pakkohan sinne on aina joskus mennä. Lähimmät saaret tuntuvat olevan muutenkin joillekin "mysteerejä". Ainakin siitä päätellen, että Kuussaaren grillikota ja vessa tulivat joillekin täytenä yllätyksenä. Pidimme siis menomatkalla siinä tauon, vaikka matkan puolesta olisimme voineet meloa vaikka suoraan Koukkusaareen. Aurinko paistoi, ei ollut kiire mihinkään, joten minun puolesta pidetään tauko vaikka jokaisella kivellä.

Pakkaushommia
Leiripaikkakin löytyi, pienen säätämisen jälkeen. Rouvat hylkäsivät ensimmäisen hiekkarannan, koska siihen ei paistaisi ilta-aurinko (muuten paistoi, kävin siellä illalla), toinen hiekkaranta hylätiin ... niin, enpäs muuten tiedä miksi. Ehkä oli sitten liian hyvä, tai jotain. Päädyimme sitten niemenkärjen tapaiseen, jossa kiviä riitti. Kuitupaatin omistajan unelmakohde siis. Toisaalta, BF2:n pohja on nähnyt jo kaksiNorjan reissua, ja olen minä sitä niin monen kiven ylitse yksin raahannut, että pohja on taatusti nähnyt elämää enemmän kuin se minun myynnissä oleva koskari.

Luontoa, aurinkoa, rouvia purkamassa kajakkeja, ja sitten joku hemmetin risu keskellä kuvaa. Kai minulla oli joku ideakin tässä otoksessa, mutta en kyllä osaa enää sanoa mikä se oikein oli.
Leiri pystyyn, ja homma sujuu yllättävällä rutiinilla. Teltan pystytystä ei näköjään kovin helposti unohda. Keli on niin tyyni, että en viitsi virittää ensimmäistäkään kiilaa, saati narua. Muuten koko retkeilyhomma on ihan hakusessa. Kajakki tursoaa tavaraa (mihin näitä kaikkia oikein tarvitaan), luukut menevät vaivoin kiinni ja sitärataa. No joo, olihan minulla mukana pitkästä aikaa linnunpönttö vietäväksi saareen, sekä tietysti halkoja, että siitä lisähaastetta.

Muut lähtevät kiertämään saarta. Minä en jaksa/viitsi. Mikäs minulla on tässä ollessa? Olutta, vadelmakeksejä (eivät toimi yhteen), jääteetä, virallinen FIFA-2018 lopputurnausopas, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja siihen malliin. Menkää vaan hikoilemaan, minä otan lunkisti. Suunnitelma toimii siihen asti, kunnes lähistölle laskeutuu joutsenia, kahdeksan kappaletta kaikkiaan. Päätän ottaa niistä kuvia, ja lähden kivien suorassa rantaa kohden. Saan kuvat otettua ja olen alkamassa tekemään postausta Instagramiin, kun huomaan aikaisemman sinne lähettämäni kuvan saaneen kommentin (katso kuva):

Siis mitä? Olutta tarjolla? Ja sitten mentiin niin, että pusikko vaan ryskyi.

Oli kylmää ja raikasta, sekä samalla ensimmäinen konkreettinen "hyöty" jonka olen saanut siitä, että teen näitä juttuja sosiaaliseen mediaan. Kiitos ontreiloovi. Palautan palveluksen sitten joskus.

Iltanuotiolla normiläppää, yritys juottaa Antti käniin ja "jättipaljastus" muulle seurueelle: "Kun aamulla heräätte, en ole enää täällä". Tahallani valitsin sanani noin, häh-hää. Eli olin lupautunut edustamaan seuraa uimataitoviikolle. Tämä tarkoitti sitä, että pitäisi olla SU aamuna 10:00 paikalla Haminan uimahallissa parin koskarin kanssa, ja myös Haminan Latu oli lupautunut paikalle.

Ehtiäkseni Haminaan tuohon kellonaikaan, se tiesi aikaista herätystä. Kello soi 4:30, leiri oli kasassa ja kannettu rantaan puoli tuntia myöhemmin. Äijä kellui aika tarkalleen 05:15 ja kotimatka saattoi alkaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja roikkui vielä niin alhaalla, että käytännössä nähnyt mihin olin menossa, kaikki oli samaa tummaa massaa. Ei ollut kompassia, mutta Mussalon tuulimyllyt sentään erottuivat, ja niistä sai "noin suunnan", eli ei ainakaan suoraan niitä kohden, koska sitten menisi pieleen kilometrikaupalla. Maijansalmen paikallistin vasta, kun voimalinjan tolppa erottui. Mielenkiintoinen Äyspään ylitys, ei voi muuta sanoa.
Jahans, mikä noista nyt sitten on saari, mikä mannerta? Kaikki samaa tummaa massaa.
Vajalla kajakki tyhjäksi, pari koskaria auton katolle ja pikasuihkuun himaan, pudottaen retkikamat samalla pikaisesti autotallin lattialle pressun päälle. Haminan uimahallin pihalle kaarsin lähes sekunnilleen sovittuun aikaan 9:30. Mikko huomautti, että olin 20s myöhässä, mutta laitan ne navin piikkiin, kun mokoma kierrätti minut korttelin ympäri turhaan.

Mikolla oli mukana yksi poolokajakki, lasten retkikajakki ja yksi täysikokoinen merikajakki minun tuomien koskareiden lisäksi. Ihan kivasti erilaista kalustoa, joiden punnertaminen sisään korkealla olevasta huolto-ovesta oli aika mielenkiintoinen kokemus, varsinkin sen merikajakin.

Haminan uimahalli on muuten trooppisen kuuma paikka. Jotain mikä minulle tuli täytenä yllätyksenä. Pelkkä paikallaan seisominen sai hien lentämään saati sitten, kun alkoi auttamaan ihmisiä sisään kajakkeihin. Henkilökunta huomaa miten tukalaa meillä on, ja käy hakemassa jostain ison kivennäisvesipullon, joka tulee enemmän kuin tarpeeseen.

Kalusto valmiina, vielä kun tulisi asiakkaita.
Ihmisiä on aika maltillisesti, johtunee ulkona vallitsevasta kelistä, mutta parhaimmillaan kaikki kajakit ovat yhtäaikaa altaassa. Pari nuorta miestä ei meinaa malttaa lopettaa ja lystiä tuntuu olevan, hyvä hyvä. Kolme tuntia myöhemmin roudaus toiseen suuntaan, kajakit takaisin vajalle jne.

Ihan oli lysti viikonloppu. Kiitos kaikille seurasta jne.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Myydään: Koskari Teksport 240XCESS - MYYTY!

Myydään kuvien mukainen koskari, jolla on käyty tasan kerran koskessa, kerran on kierretty Hirssaari (koska silloin se tuntui hyvältä idealta), mutta enimmäkseen viettänyt kesät vajan vintillä ja talvet uimahallissa. Ne pehmusteet (reisituet mitälie) on vielä liimaamatta paikoilleen. Enköhän minä ne löydä jostain autotallin kätköistä kun oikein penkaan.

Ostin tämän eskimokäännösreenejä varten ja luulen osaavani sen tempun nyt jotenkin, joten ei ole välitöntä tarvetta tälle. Ei, en usko ehtiväni koskeen tänä(kään) kesänä kovinkaan montaa kertaa. Yksi on jo saavutus, ja enemmän kuin kaksi olisi jo jonkinsortin ihme.

Tämähän ei uutenakaan ollut kovin kallis, ja minä pyydän 300€, mutta saa myös tehdä tarjouksen. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin tämä on jotenkin uudistettu versio.